Taijetta tai tevoksia

Aloitin ikoninmaalauksen jäädessäni osa-aikaeläkkeelle. En ollut kouluaikojen jälkeen piirtänyt mitään maalaamisesta puhumattakaan. Maalasin parin vuoden aikana varmaan viisi ikonia. Enkeli Gapriel oli varmaan toinen maalaamistani ikoneista.

Yhden ikonin maalasin posliinilaatalle. Valokuvaus kaipaa näköjään harjoittelua. Kaikki kuvat näyttävät olevan jonkinverran vinossa.

Kristus-ikoni on viimeisin puulle maalattu ikonini. Se on ainoa ikoneistani, joka on siunattu.

Muutamina vuosina kansalaisopistossa oli alkukesästä savikursseja. Olin mukana kaksi kertaa. Saven kanssa läträämisestä pidin tosi paljon, mutta sekin vaatisi opettalemista. Ensimmäisellä kerralla ihastuin paperisaveen.

Nämä tuikkukyntteliköt ja kupin olen maalannut lysteillä posliininmaalauksessa.

Näitä tei viime kurssilla. Idean näihin sain Meksikon matkallani. Siellä oli eräässä matkamuistomyymälässä tämäntapaisia naamoja tehty nahasta. Ihastuin niinhin kovin, mutta en raatsinut ostaa.

Kauhanleppuuttajan tein myös viime kurssilla. siihen panin erivärisiä lasitteita ja lopputuloksena oli kirjava, ruosteenvärinen kippo.

Aloitin “helpoimmasta” päästä öljymaalauksenkin. Minulla oli aikanaan kotona asuva täti, joka oli meille pasarasakille kuin toinen äiti. Hänestä ei jäänyt minulle kuin pari pientä mustavalkokuvaa. Tämä on minun toinen öljyllä tehty työ. Tein sen ikäimmeisten maalausleirillä.

Tässä kuvassa mielestäni tavoitin tädin haurauden ja herkkyyden. Maalauksellisestihan se on todellakin aloittelijan työ. Nyt olen maalaamassa kiveä, mutta se tuntuu täysin toivottomalle.

Vesivärillä olen tehnyt jo useamman työn, mutta niistä en ole vielä yhtään kuvannut. Kynnys vesiväreillä aloittamisiin oli todella korkea ja onnistuminen on kiven takana.

Tässäkin lajissa peffa edellä puuhun nousun. Muutaman väriharjoitelman jälkeen ensimmäisenä työnäni aloitin muotokuvasta. Haaste oli ihan liian suuri. Väliin tarjoilin jo tälle roskista. Lopuksi olin oikein ylpeä, kun sentään sain tästä ihmislasta muistuttavan, tosin vähän silmäpuolen eikä lainkaan mallinsa näköistä.

Näitä vesiväritöitä olen siirtänyt tänne skannatuista kuvista, joten paperin poimut vähän myös häiritsevät.

Seuraava kokeilu oli hedelmäasetelma.

Sitten piti saada miehen nettisivuille pienpetojen kuvia.

näätä

mäyrä

kettu.

Syksyn aikana en maalannut juuri mitään, kun työ edelleen laittaitui harrastusten edelle. Kanervapuskan tein, mutta siinäkin näkyy edelleen minun helmasyntini; pieni ja tarkka piperrys.

Kehyksissä olevia kuvia en viitsinyt purkaa pois, kun ne oli laitettu liimapapereiden kanssa takaa. Lasi heijastaa kuvaajan varjon.

Lokit maalasin viime talvena kansalaisopistossa, samoin alla olevan keinuhevosen.

Ruusu on maalattu viime kevään ikäimmeisten leirillä. Se on ensimmäinen minun maalaamani kukka. Vähän latteahan se on, mutta pitää joskus yrittää uudelleen. Tosin aikanaan oli sitä mieltä, että ei ainakaan kukkia eikä maisemaa. Sanainsa päähänhän ihminen usein pääsee.

Lasitöitä tein parina talvena. Innostus oli kova, mutta nyt harrastus on lepäämässä ja odottamassa kokoaikaista eläköitymistä. Lasin sulatusta, -mosaiikkia ja lyijylasijuttuja olis kivi kokeilla.

Kuvia muutamista tekeleistä. Joutsen oli ensimmäinen kansalaisopistossa tehty työ. Reunalasi lyijyn välissä on rikkoutuneesta jääkaapin pohjalasista. Olipa lujaa leikattavaa.

Delfiini on minun oma suosikkini.

Karhussa voisi olla maaston väritys vähän vaihtelevampi.

Tyttärelle tein kuvan hänen omista koiristaan.

ja poika halusi norsun.

Enkeleitä tein useampiakin ja muutamia tuikkulyhtyjä. Ylemmässä lyhdyssä pitäisi tehdä reunat uudelleen, muta ei taida kannattaa, kun yksi pala on rikki. Koko komeus sattui putoamaan lattialle.

Tämän lyhdyn tein kansalaisopistossa. Juotin kotona levyjä yhteen. Ihmettelin, mitenkäs tämä näyttää niin oudolle. Olin kiinnittänyt yhden sivun nurinpäin. Tulipahan opeteltua purkamista myös.

Olen harrastanut posliininmaalausta kahtena tai kolmenta talvena. Aikapulan takia se on nyt lepovuorossa. Viime talvena aloitin isän ja äidin kuvien maalaamisen. Haaste taisi olla vielä liian vaativa, kun ne enää kevättalvena saanut menneeksi kurssille.

Astioita en kovin paljoa maalannut. Minusta tuntui tylsälle maalata monta samanlaista. Sekin varmaan kyllästytti, kun erehdyin ostamaan niin huonolaatuista posliinia, että suurellavaivalla maalaamani motit olivat kohta kaikki koloreunaisia.

Eläimet olivat suosikkejani. Koiranpentu on maalattu vanhan pystykorvalehden kannesta. Kuvassa pentu kurkistaa kopin ovelta ja takaa pimeydestä näkyy emon nokka. Yritin hävittää liikaa kiiltoa tuosta mustasta lisäämällä maaliin ohutta hiekkaa ennen polttoa. Eihän se oikein toiminut.

Maalasin posliinille myös muutamia koruja. Nuo kalliomaalausten kuviot on sen verran himmeitä, että ne eivät kiiltältä pinnalta juuri kuvassa näy. Posliiniriipusten hankaluutena käytössä on se, että valkoinen kiiloton nurja puoli kääntyy helposti päälle. Se ei todellakaan ole enää mikään kaunistus.

Tässä näyte maalaamistani astioista. Mottien reunat ovat vain jo niin kolhiintuneet, että ei näitä viitsi pöytään kattaa ainakaan vieraille. Kuvan väritkään eivät ole aivan kohdallaan.