Taijetta tai tevoksia

Maalasin aikoinaan posliinille kuvan tyttäreni Silva-koirasta, joka nyt on jo poistunut keskuudestmme. Ilman jalustaa en saanut kuvasta tarkkaa, osa väreistä katosi jonnekin.

Olen harrastanut posliininmaalausta kahtena tai kolmenta talvena. Aikapulan takia se on nyt lepovuorossa. Viime talvena aloitin isän ja äidin kuvien maalaamisen. Haaste taisi olla vielä liian vaativa, kun ne enää kevättalvena saanut menneeksi kurssille.

Astioita en kovin paljoa maalannut. Minusta tuntui tylsälle maalata monta samanlaista. Sekin varmaan kyllästytti, kun erehdyin ostamaan niin huonolaatuista posliinia, että suurellavaivalla maalaamani motit olivat kohta kaikki koloreunaisia.

Eläimet olivat suosikkejani. Koiranpentu on maalattu vanhan pystykorvalehden kannesta. Kuvassa pentu kurkistaa kopin ovelta ja takaa pimeydestä näkyy emon nokka. Yritin hävittää liikaa kiiltoa tuosta mustasta lisäämällä maaliin ohutta hiekkaa ennen polttoa. Eihän se oikein toiminut.

Maalasin posliinille myös muutamia koruja. Nuo kalliomaalausten kuviot on sen verran himmeitä, että ne eivät kiiltältä pinnalta juuri kuvassa näy. Posliiniriipusten hankaluutena käytössä on se, että valkoinen kiiloton nurja puoli kääntyy helposti päälle. Se ei todellakaan ole enää mikään kaunistus.

Tässä näyte maalaamistani astioista. Mottien reunat ovat vain jo niin kolhiintuneet, että ei näitä viitsi pöytään kattaa ainakaan vieraille. Kuvan väritkään eivät ole aivan kohdallaan.